Saija Karnisto-Toivonen

Blogi

Anteeksi ja jonossa naistenhuoneeseen

Tämä on tarina kolmesta naisesta, jotka kolme puoluetta vuonna 2012 valitsi omina ehdokkainaan kaupunginhallituksen puheenjohtajistoon. Vuoden 2013 alussa nämä esitykset vahvistettiin ja kolmikko aloitti esitetyissä tehtävissään. Nyt taivalta on takana kaksi vuotta ja paljon on ehtinyt tapahtua.

Viime viikkoina olen saanut usein puolustella tuon kolmikon tekemisiä ja lämpimiä välejä. Niin omilleni kuin vieraillekin. En ole kuunaan joutunut perustelemaan ihmissuhteitaini näin paljon. Nykyisessä keskustelussa meihin viitataan usein yhtenä könttänä: ne puheenjohtajat, naiset, ollaanpa joskus tyttöjäkin. Ulospäin varmaan näyttääkin siltä, että välit ovat siloiset ja puhtaat, mutta kyllä meilläkin välillä kiehuu.

Olemme kolme hyvin erilaista ihmistä, jotka ovat myös poliittisesti hyvin eri puolilla pöytää. Meillä on kuitenkin yksi yhteinen huoli, joka on saanut meidät etsimään aktiivista yhteistyötä ja yhteisymmärrystä. Tässä työn tuoksinassa on myös tutustuttu ja ystävystytty. En oikein osaa olla siitä pahoillanikaan, päin vastoin.

Vuosi sitten keväällä meillä oli kaksi vaihtoehtoa joko lähteä etsimään tietä ulos umpikujasta yhteistyön kautta tai luoda vastakkainasettelun kultuuri. Valitsimme yhteistyön. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi ollut sekä poliittisen kulttuurin että salolaisten kannalta nähdäkseni erittäin tuhoisa vaihtoehto. Kyllä minusta aluksi tuntui, että päästäänkö asiassa eteenpäin, mutta kovalla työllä kaikki on mahdollista. Siihen me olemme kaikki laittaneet aikamme.

Jos pääsisitte kurkistamaan kulisseihin, niin tietäisitte, että siellä välillä räiskyy. Kuuluukin räiskyä. Miten ihmeessä me voisimmekaan joka asiassa olla täysin yksimielisiä? Tarvittaessa sitten äänestämme. Se kuuluu demokratiaan. Demokratiaan kuuluu myös välillä hävitä omat asiansa. Sitten eletään sen päätöksen kanssa. Luottamus syntyy vähitellen rakentamalla, eikä sen rakennusaineisiin kuulu kyräily, epäsopu, julkinen mollaaminen tai jatkuva epäily.

Kaupungin talouden tasapainottaminen on edelleen pahasti kesken. Kaupunginhallitus päätti syksyllä yksimielisesti aloittaa uuden sopeutusohjelman valmistelun. Tilannetta ei saada vakautettua ilman laajaa yhteistyötä, sillä kaikkien päätösten tekeminen vaatii valtuustossa vähintään kolmen puolueen tuen. Salaa mielessäni olen toivonut, että tällä kierroksella kriisitietoisuus olisi jo noussut kaikkien päähän, mutta taidan olla väärässä.

Lopuksi on varmaan pyydettävä julkisesti anteeksi, että kolmikko viihtyy yhdessä muuallakin kuin kokouspöydissä, irrottaa osan ajastaan tutustuessaan kolmannen sektorin palvelutaloon, keskuskeittiöön ja ties minne muualle tulevan vuoden aikana ja ennen kaikkea siitä, että jaksamme nähdä tälläkin pilvellä kultaisen reunuksen.

Välillä ei auta muu kuin astella jonossa naistenhuoneeseen ja korjata huulipunat.