Minne matkalla SDP?

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun liityin puolueeseen. Siitä saakka olen ollut myös, vaihtovuoden taukoa lukuun ottamatta, aktiivisesti mukana toiminnassa. Puolueen valinta oli minulle selkeä. Nyt olen kuitenkin huolissani.

Eduskuntavaalien 2011 vaalityön loppumetreillä käynnissä oli sellainen punakone, joka oli nälkäinen ja halusi saavuttaa hyvän vaalituloksen. Presidentinvaaleissa näin ei ollut. Kone yski pahasti ja oli jumissa. Tulos oli kulloisenkin fiiliksen mukainen. Yhtä kaikki, kunnallisvaaleissa koneen on käynnistyttävä ja käytävä voitonnälkäisenä.

Valtakunnallisissa vaaleissa työ on siirtynyt yhä enemmän pois puolueosastoista tukiryhmien ja valtuuskuntien käsiin. Eduskuntavaaliehdokkaiden tukiryhmissä toimi satapäin ihmisiä, mutta olemmeko muistaneet pitää heidät mukana vaalien jälkeenkin? Houkutteleeko järjestömme mukaan toimimaan? Tukeeko puolue riittävästi perusjärjestöjen toimintaa?

Perusjärjestön pyörittämisessä on huolehdittava tietyn byrokratian hoitamisesta. Pienille puolueosastoille jo selviäminen pelkistä velvollisuuksista voi olla tuskaista, eikä muuhun toimintaan riitä energiaa. Toisaalta vanhat riidat saattavat estää sen, että voitaisiin harkita yhdistymistä naapurikylän yhdistykseen ja saada näin energiaa keskitettyä muuhun kuin vuosikokousten pitämiseen. On mietittävä, miten puolue voisi tukea tätä ihan perustyötä ja saada siihen uutta puhtia.

Järjestökentän ikääntyminen näkyy auttamatta toiminnassa. Uusia voimia ei kaikkialla saada samaa tahtia kuin vanhoja aktiiveja siirtyy sivuun. Tämä lamauttaa. Kunnallisvaalien aikaan jäsenmäärää saadaan yleensä kasvatettua normaalia nopeammin, mutta pitää myös muistaa pyytää liittyneet mukaan toimintaan jatkossakin, eikä jatkaa eteenpäin vain tuttujen ja turvallisten kanssa. Kun näitä uusia toimijoita uskalletaan ottaa aktiivisesti mukaan, huomataan todennäköisesti, että heillä olikin jotain annettavaa toimintaan. Ja jälleen järjestömme kehittyy.

Samaan aikaan, kun puolue on keskittynyt nettisivujen, facen ja twitterin kehittämiseen, painimme kentällä, jotta löytäisimme joka puolueosastosta edes yhden toimijan, joka säännöllisesti lukee sähköpostia. Osassa puolueosastoja pöytäkirjatkin kirjoitetaan vielä käsin. Verkkomedian hyväksikäyttö on perusteltua uusien aluevaltauksien tekemisessä, mutta pelkään pahoin, että tässä huumassa suuri osa jäsenkunnastamme on jäänyt täysin paitsioon.

Osaan toimijoistamme on iskostunut ajatus, että vain suurilla ja näyttävillä tapahtumilla on merkitystä. Kyllä Kolmen sepän patsaan kulmilla liikkuu väkeä hieman eri tahtia kuin Oripään Salella, mutta molemmissa näkyminen on välttämätöntä. Emme voi lähteä oletuksesta, että paikalle pitää mennä vain, jos saamme riittävästi kuulijoita. Kaikissa vaaleissa jokainen ääni on ansaittava uudestaan ja jokainen kivi käännettävä. Ei tapahtuman koko tee siitä merkityksellistä, vaan itse tapahtuma.

Paavo Väyrynen todisti tammikuussa sen, miten jalkatyöllä on merkitystä. Pekka Haavisto puolestaan sen, miten ilmiöitä verkkomaailmassa luodaan. Olisiko näiden kahden harmonia se, millä SDP nousee uuteen kukoistukseensa?

Kommentit

  1. Ihan siistiä tekstiä. Olet periaatteessa oikeassa. Valitettavasti periaatteellasei ei ole kytkentää oikeaan elämään. Ei ole koskaan ollutkaan. En ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen, enkä koska liitykään. Jäljet pelottavat.

    Tuttavapiirissäni on henkilö, joka joskus 70-luvun alussa liittyi demareihin, toimi aktiivisti puolueosastossa ja ammattiosastossa. Yritti houkutella minuakin mukaan. Sitten hän teki elämänsä virheen ja lähti opisekelemaan. Tietääkseni hän oli käynyt vain kansakoulun ja lähti siltä pohjalta tavoittelemaan yliopistoon ja pääsikin aikanaan sinne.

    Siitä alkoikin varsinainen piirileikki. Tuttavapiiri, mukana nämä mainiot demarit, alkoi heti opintojen alussa vältellä häntä. Kaveri ei näyttänyt siitä erityisemmin piittaavan, mutta tuskin se mukavaakaan oli.

    Aikanaan hän valmistui ja ryhtyi etsimään työtä.
    Ay-liikkeessä ennen opintojaan aktiivisti toiminut tuttavani oli liikkeelle vain ilmaa, jos sitäkään. Töitä ei ainakakaan herunut. Sama päti puolueeseen. Kaiken huippu oli kun hänen kotikaupunkinsa sosiaalidemokraattinen apulaiskaupunginjohtaja ilmoitti, että kyseistä kaveria ei ole syytä ottaa kaupungin palvelukseen. Selkeäsanainen virkakielto siis. Eihän laki sellaista tunne, mutta käytäntö on eri asia. No siitä kaverikin vihdoin hermostui ja avasi sanaisen arkkunsa. Seurauksena hänet heitettiin ulos puolueesta.

    Näin siis demarit kohtelevat omiaan. Tuttavani selvisi muutaman vuoden tilapäistöiden ja työttömyyden jälkeen tilanteesta hyvin. Hän oli jatkanut opintojaan ja löysi hyvin palkatun työn uudelta alueelta ja on tyytyväinen elämäänsä. Tapahtumista on jo pari vuosikymmentä. En ole kysynyt mitä mieltä hän nykyisin on demareista, hän ei koskaa puhu asiasta, mutta tuskin hän heitä erityisemmin arvostaa. Että sellaisella matkalla.

  2. Hienoa Saija. Olet käsittänyt asian aivan oikein. Sosislidemokratia on ideologiana paras mahdollinen, sen keskiössä on ihminen, ihmisyys ja suvaitsevaisuus. Lähimmäisen huomioonottaminen ja pienimmän ja heikoimman tukeminen kaikissa olosuhteissa. Meidän, tämän päivän sosialidemokraattien ongelma on se, että emme oikein tahdo tietää, millä tavalla tämän kaiken muuttaisimme tämän arkipäivän sovellutukseksi sekä kuinka voisimme sen kaikille kanssaihmisille kertoa. Mikään tapa ei ole ainoa oikea, eikä mikään tapa ole väärä. Vain asia on tärkeä. Kerrotaan se jokaiselle niillä tavoilla, jonka kuulijat tavoittavat. Paras tilanteeni oli noin neljä vuotta sitten. Istuin apteekissa saamassa reseptilääkettäni. Hyvän päivän tuttu apteekkirouva sätti huomoa lastenhoitopuuhaa paikkakunnallamme. Ei huomioi tarpeeksi vuorotyöläisiä ja muita poikkeuksia normaalipäivästä. Ja kun ei tiedä edes kenelle siitä valittaisi. Kerroin, että kun lähdet itse mukaan toimintaan, niin pystyt mahdollisesti itse korjaamaan huomaamasi ongelömat. No miten siihen pääsee mukaan? Sanoin, että jos todella kiinnostaa niin tuon huomenna kaavakkeen ehdokkuutta varten. Näin tapahtui. Vaaleissa hän ei tullut valituksi ja purki pettymystään. Tarjosin puolueen jäsenyyttä kertoen, että lautakuntiin emme sitoutumattomia valitse. Hänen tultuaan mukaan ehdotin häntä perusturvalaitakuntaan tehtävänsä vuoksi. Nyt on kohta vaalikausi mennyt ja aktiivina hän on kyennyt hoitamaan joitakin korjauksia päivähoitoon ja toimii avoimesti jo sosialidemokraattina täällä. Tämä oli vain yksi tapaus, mutta tärkeintä meidän on toimia ihmisten, yksilöiden parissa. Nyös tämä tapa täällä netissä on hedelmällinen, mutta koskettaa vain osaa. Hyvää jatkoa Sinulle ja kanssademareillesi.

Jätä kommentti