Saija Karnisto-Toivonen

Blogi

Katsaus kuntavaaleihin

Kuntavaaleista on kulunut kymmenen päivää. Salossa vaalitulos oli sosialidemokraattien kannalta hyvä, joskin aina on varaa myös parempaan. Salon tuloksessa näkyy lisäksi vahvasti valtakunnallinen trendi Vihreiden noususta sekä hallituspuolueiden kannatuksen laskusta. Muutamia havaintoja matkan varrelta SDP:n omasta paikallisesta kampanjasta.

Pitkäjänteinen työ, joka alkoi vuoden 2012 vaalitappion analysoinnista. Kävimme paikallistasolla läpi kipukohdat, joista tappion syitä löytyi, pohdimme parannusehdotuksia, teimme suunnitelman ja toteutimme sen. Oman politiikan näkyväksi tekeminen tilanteessa, jossa kaupungilla ei mene hyvin, ei ole helppoa ja se vaatii keneltä tahansa pitkää pinnaa ja järjestelmällistä työtä. Emme elä kvartaalitaloudessa ja vaalikampanjoilla ratkaistaan lopulta vain hyvin vähän, ainakin kuntapolitiikassa. On kyse pidemmän aikavälin tekemisestä.

Vaaliteemat tehtiin tällä kertaa lyhyeksi ja selkeäksi. Pitkälti ne olivat niitä teemoja, joista SDP oli puhunut Salossa pitkin vaalikautta ja saanut aikaan myös muutosta. Teemat kuvitettiin ja painettiin korteiksi. Toisto, toisto, toisto.  Samat kuvat, samat tekstit joka puolella. Nostimme esiin vahvasti elinkeinopolitiikan ja yrittäjyyden, digiloikan, hoitajamitoituksen, laadukkaan vapaa-ajan jne. Pitää antaa toivoa ja valoisa näkymä tulevaisuudesta. Tulevaisuus tarvitsee tekijänsä.

Ehdokasasettelu oli onnistunut ja monipuolinen, vaikka täydestä listasta jäätiinkin. Täysi lista olisi todennäköisesti parantanut vaalitulosta niiden muutamien kymmenien puuttuvien äänten verran, mutta tämä on jossittelua. Ehdokaslistalla oli tällä kertaa iso variaatio koulutus- ja työtaustoja, mikä toi ulottuvuutta tavoittaa erilaisia kohderyhmiä. Vuoden 2012 vaaleissa alkanut sukupolven vaihdos näkyi vielä näissäkin vaaleissa ehdokasasettelussa, muttei suoraan lopputuloksessa.

Kampanjaa tehtiin Salossa vain yksi asia mielessä – JOUKKUE. Nähdäkseni lähes kaikille oli selvää, että lopulta joukkueen kokonaismenestys on se, joka ratkaisee asetelman tulevalle valtuustokaudelle. Yksilötason hienot suoritukset tukeva joukkueen menestystä, mutta politiikassa, kuten muissakin joukkuelajeissa, yksin harvoin saa aikaan todellisia voittoja. Erityisen iloiseksi minut sai uusien ehdokkaiden määrä sekä heidän vaaleille antamansa työpanos. Jokaiselle annetulle minuutille on mittaamaton arvo. Vaikka vaalityö itsessään mielletään usein torilla kylmissään käkkimiseksi, niin pitää muistaa se työ jota jokainen tekee omassa lähipiirissään, harrastuksissaan jne. Mitään väheksymättä, mitään nostamatta.

Jalkatyö. Näkyvillä pitää olla jatkuvasti. Pitkin valtuustokautta olemme olleet tavoitettavissa ja näkyvissä siellä, missä ihmisetkin liikkuvat. Vaikka soppatykit ja vaalimakkarat vetävät puoleensa, on tunnustettava, etteivät kaikki äänestäjät löydy vaalikopeilta. Uusia ajatuksia, verkostoja ja innovaatioita tarvitsevat kaikki järjestöt toimiakseen. Mutta kun meille vaalikopit oli tuotu, se pidettiin auki. Vaaleja tehdään ennen kaikkea talkoilla, joten ilman isoa vapaaehtoista panosta, tämä ei olisi ollut mahdollista.

Mainonnassa otettiin vahvasti mukaan sosiaalinen media, minkä kanavista omiin tarkoituksiimme sopi parhaiten Facebook. Videoilla ja kuvilla toimme esiin omia ajatuksiamme ja teemojamme. Pienellä rahallisella panostuksella on saatavilla iso näkyvyys. Perinteisessä printtimediassa ehdokkaidemme vaalimainostuksen painopiste oli ilmaisjakelulehti Salonjokilaaksossa. Perinteistä luukuttamista tehtiin myös viime vaaleja enemmän, koska innostusta riitti.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, iloinen mieli. Kaikki ei aina mene kuin Strömsössä, mutta elämää se vain on. Aina löytyi kampanjan aikana kultareuna jokaisesta vastoinkäymisestäkin.

Vaikka tulos oli hyvä, parannettavaa ja muistettavaa on paljon. Joukkuehengen pitää kestää, vaikka karikkoja tulisikin. Omaa poliittista linjaa tulee jatkaa ja olla aloitteellinen. Kuten alussa totesin, kampanja on vain osa vaaleja, työtä tehdään ihan joka päivä, jotta Salo olisi meille kaikille hyvä paikka asua, elää ja yrittää.