Saija Karnisto-Toivonen

Blogi

Kenen oikeudet?

Viime aikoina kaikkien huulilla on pyörinyt sote. Viikko sitten päästiin sopuun tuottamistavasta, joka on ollut monelle kunnalle pettymys. TYKS-erva alueelle muodostuu nyt saadun sovun mukaan enintään kolme tuottamisvastuu kuntayhtymää. Erityisen karvasta tämä on ollut Salolle ja Raumalle, jotka olisivat halunneet tuottaa palveluita vastuukuntana.

Sinänsä ymmärrän, että kunnissa ollaan tuohtuneita asian saamasta käänteestä, koska kuntataloudesta poistuu puolet menoista kuntayhtymien hallintaan. Salon kaupungissa soten menoista oman henkilöstön palkkakuluihin on ensivuoden talousarvioesityksessä varattu rahaa 65,5 miljoonaa euroa. Ostopalvelut(sisältää mm. erikoissairaanhoidon) on varattu 101 miljoonaa euroa. Loppu 185 miljoonan kokonaisbudjetista syntyy muista toiminnan kuluista kuten tilojen ja tarvikkeiden kustannuksista.

Kaupunki ei pysty omia soten kustannuksiaan hallitsemaan enää nytkään sataprosenttisesti. Todellisuudessa ei päästä edes lähelle sitä. Sen sijaan nyt ollaan tilanteessa, jossa palveluita tuotetaan eri organisaatioissa ja minkäänlaisia synergiaetuja ei saada hyödynnettyä. Useimmin kuultu tarina koskee laboratoriota, jossa samat kokeet otetaan kahteen kertaan: ensin terveyskeskuksessa sitten erikoissairaanhoidon puolella. Asiakkaasta tämä tuntuu täysin päättömältä. Juuri tällaisten päättömyyksien takia sotea ollaan tekemässä.

Nyt joku ajattelee, että nämä päättömyyden voidaan ratkaista myös muutoin kuin hallintoa muokkaamalla. En usko tähän, ainakaan lyhyellä aikajänteellä. Meillä täällä Salossa käymme jatkuvaa keskustelua siitä, miten kunnan sisällä eri toimijat eivät kykene keskustelemaan keskenään ja asioita hoidetaan kovin monimutkaisesti. Asiat parantuvat, mutta kovin hitaasti. Ainoa kärsijä monella luukulla asioinnista on palveluiden käyttäjä. Vaikka hallintorakenteet mahdollistaisivat muutoksen, asenne tuntuu jarruttavan sitä.

Kunnissa pelätään myös lähipalveluiden katoamista, vaikka soten tarkoitus on juuri päinvastainen. Mikä sitten on lähipalvelua? Lähipalveluna pitää päästä lääkärille, neuvolaan, saada perhetyötä, leikkauksen jälkeistä kuntoutusta, tavata sairaanhoitajaa, mutta keinonivelet voidaan nähdäkseni leikata vähän pidemmälläkin. Sen verran minullakin on vielä uskoa inhimillisyyteen, etten usko sote-ohjausryhmän tai ministeriön valmistelevan lainsäädäntöä ilkeä pilke silmäkulmassaan pohtien, miten voidaan viedä kansalaisilta lähipalvelut.

Kyllä minuakin pelottaa, mutta eri syistä. Salossa tehtiin kuntaliitos 2009. Sen jalo tarkoitus oli osaltaan hillitä kustannusten kasvua. Soten osalta kustannukset ovat olleet voimmakkaassa kasvussa koko ajan. Henkilöstömäärä on lisääntynyt yli kahdeksallakymmenellä ja lisäresurssin tarve on olemassa. Minä pelkään, että vastaava ”pommi” räjähtää myös sote-uudistuksen seurauksena.

Sote-keskustelussa juututaan keskustelemaan rakenteista ja monelta on unohtunut soten keskeinen tavoite. Keskeisiä tavoitteita ovat(suora lainaus stm): ”väestön terveyden, hyvinvoinnin ja sosiaalisen turvallisuuden edistäminen, yhdenvertaisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen turvaaminen koko maassa, sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen vahvistaminen sekä kustannustehokkaan ja vaikuttavan palvelurakenteen toteuttaminen.”

Tämä tavoite synkronoituu hyvin perustuslain §19 kanssa: ”Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.”

Nyt tavoitellaan siis kaikille tasavertaisia palveluita, vahvistetaan perusterveydenhuoltoa sekä tavoitellaan säästöjä. Mielessäni pyörii monta kysymystä ilman vastausta. Kun kysyn itseltäni, kumpi on tärkeämpää kansalaisten palvelut vai Salon kaupungin toimiminen tuottamisvastuussa, vastaus on täysin selvä. Mielestäni ihmisten oikeudet menevät kuntien oikeuksien edelle. Aina.