Saija Karnisto-Toivonen

Blogi

Kokonaisuus, luottamus ja yhtenäisyys

Esko E Rannikko kirjoitti mielipidepalstalla, että kaupunginhallituksen enemmistön pitäisi itse erota ennen kuin valtuusto mittaa koko hallituksen luottamuksen. Aivan aluksi täytyy todeta, että yhtään vakavasti otettavaa esitystä epäluottamuslauseesta en ole kuullut niiden suusta, jotka sen voisivat tehdä. En ole myöskään havainnut muuta keskinäistä nokittelua kuin Kokoomuksen ryhmästä. Tämä on aivan julkisesti todettavissa lehtiotsikoita myöten. Jos kuudesta hallituspuolueesta yhdessä kärsitään näkyvistä sisäisistä paineista, se ei kai tarkoita koko hallituksen luottamuksen olevan mennyt? Se ei nähdäkseni myöskään tarkoita täysin toimintakyvytöntä hallitusta. Niissä puitteissa, joissa toimimaan on jouduttu, isot propsit hallituksen puheenjohtajan jaksamiselle.

Hallituksen äänestykset ovat viime aikoina päättyneet selkeään linjajakoon 7-6. Tällä seitsemän hengen ryhmällä on ainakin teoriassa enemmistö myös valtuustossa. Nykyinen valtuusto ei vain noudata tiukasti ryhmärajoja, joten äänestystulokset vaihtelevat. Tämä tuo tietysti paineita hallitustyöskentelyyn, jos esitykset yksi toisensa jälkeen kaatuvat valtuustossa. Näin ei kuitenkaan ole käynyt kuin muutamissa asioissa. Kouluverkko olisi todennäköisesti ollut yksi näistä ja arvovaltatappio, mutta isoa kuvaa siitä, että suurin osa hallituksen esityksistä menee edelleen valtuustossa läpi.

Kaupunginhallituskin on suurimmasta osasta asioita ihan yksimielinen. Jos 370 miljoonan budjetista käytiin kymmenen äänestystä, niin tämä ei ole kovinkaan paljon. Niitä käytiin ideologisesti kipeistä asioista. Näin sen pitää ollakin. Olisi täysin pöyristyttävää, jos mitään eroja ei ikinä löytyisi. Joko ketään ei pitäisi kiinni omasta arvopohjastaan tai eläisimme yksipuoluejärjestelmässä. Minä ainakin äänestän ihan mielelläni välillä. Tosin näitä äänestyksiä olisi voitu ehkä välttääkin, jos talousarvion valmisteluprosessiin olisi kiinnitetty enemmän huomiota ja neuvotteluun varattu aikaa. Nyt kaikkien ryhmien kesken ei ole neuvoteltu kertaakaan ja se kyllä näkyy koko ilmapiirissä.

Työskentelyn kannalta olennaisinta on asioiden ottaminen asioina. Jos minä vastustan ulkoistamista tai koulujen lakkautusta, en vastusta kaupunginhallituksen enemmistöä henkilöinä. Sama pätee toiseen suuntaan. Olen sen sortin kuumakalle, että kiivastuksissani saatan sanoa mitä tahansa, mutta mittari jäähtyy samaa tahtia. Kunnioitus pitäisi aina muistaa, vaikka kuinka erimielisiä olemme. Sillä pääsee yhteishengen rakentamisessa jo pitkälle.

Joten ryhmäpuheenjohtajat: olisiko aika istahtaa alas ja etsiä kadotettu yhteishenki?

ps. Epäluottamuslauseet vievät kaupungin pitkäksi aikaa täysin halvaantuneeseen tilaan. Sellaiseen ei meillä vain ole aikaa ja varaa. Minä opin tämän kantapään kautta pari vuotta sitten nostaessani kaupunginjohtajan luottamuksen esiin. Siitä suosta selvisimme Antin kanssa töitä tekemällä. Jäitä hattuun!