Saija Karnisto-Toivonen

Blogi

Lapsi ja erilaisuus

Tänään luin poikkeuksellisesti lounaalla Salon Seudun Sanomien tekstaripalstaa. Palsta kuuluu vakituiseen aamuohjelmaani vain, jos haluan nostattaa verenpaineeni pohjalukemista. Tänään karvat sai pystyyn viesti, jossa kehotettiin matkustamaan Norsunluurannikolle kohtaamaan rasismia. Siis meidät ihonväriltämme vaaleat. En ymmärrä, enkä tiedä haluanko edes, miksi moinen tekstari on pitänyt lehdessä julkaista. Itse koetin joskus lähettää sinne tekstaria vastatakseni johonkin ala-arvoisuuteen, mutta sitä ei voitu julkaista, koska asemassani olevan pitää kirjoittaa nimellään mielipidepalstalla.

Viime viikkoina rasismi on nostanut päätä pinnalle entistä enemmän. Toiset(lehdessä kommentoinut poliisikin) väheksyvät ja toteavat, ettei meillä täällä mitään rasismia ole, vaan asia on ihan normaalia. Toisille rasismi on joka päiväistä selviämistaistelua. Erityisesti uutinen teinityttöjen pahoinpitelemästä kymmenvuotiaasta pojasta kosketti.

En usko, että lapset kasvavat rasisteiksi ilman meidän aikuisten vaikutusta. Uskon, että lapset ovat lähtökohtaisesti avoimia ja suvaitsevaisia. Maailma ja aikuiset opettavat heistä jotain muuta.

Oma lapseni käy päiväkotia, jossa eri kansalaisuuksia riittää monia. Pojalleni Nella on Nella, Luca on Luca, Ahmed on Ahmed, Muumi on Muumi ja Paavo on Paavo. He eivät ole musta, valkoinen, isis-taistelija tai suomalainen. He ovat lapsia, joita kutsutaan etunimeltä. Lapsia, joiden kanssa pelataan palloa, taistellaan StarWarseja, rakennetaan legoilla. Ihan niinkuin omakin poikani. Tytöistä ei niin tykätä, paitsi salaa. Kaikki pojat. Kiroilemaankin oli päivänä eräänä opittu, mutta tämä taito oli tullut ihan kantasuomalaiselta kaverilta.

Välillä poikaan iskee uteliaisuus: ”Missä on Kurdistan? Miksi Nellan äiti käyttää huivia? Miksi Luca ei koskaan tule hartauteen?” Niitä sitten parhaan mukaan lapselle selvitellään. Huomenna murheet ovat toiset:”Miksi maito on valkoista? Miksi kananmunan sisällä ei ole tipua?” Ei pieni poikani jaksa päätään kauaa vaivata ihonvärillä tai uskonnolla.

Välillä tämä monikulttuurisuus harmittaa lastakin. Syynä on se, että kaverit pääsevät matkustamaan kotimaahansa kuka Viroon, kuka Venäjälle, kuka Iraniin, kuka Japaniin. Meidän poika se vaan joutuu käkkimään täällä Suomessa. Suurin harmistus meillä tulee yleensä siitä, että joku kaveri saataa suomen lisäksi taitaa jo jonkun muunkin kielen. Meillä osataan toistaiseksi vain yksi.