Saija Karnisto-Toivonen

Blogi

Minne matkalla SDP?

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun liityin puolueeseen. Siitä saakka olen ollut myös, vaihtovuoden taukoa lukuun ottamatta, aktiivisesti mukana toiminnassa. Puolueen valinta oli minulle selkeä. Nyt olen kuitenkin huolissani.

Eduskuntavaalien 2011 vaalityön loppumetreillä käynnissä oli sellainen punakone, joka oli nälkäinen ja halusi saavuttaa hyvän vaalituloksen. Presidentinvaaleissa näin ei ollut. Kone yski pahasti ja oli jumissa. Tulos oli kulloisenkin fiiliksen mukainen. Yhtä kaikki, kunnallisvaaleissa koneen on käynnistyttävä ja käytävä voitonnälkäisenä.

Valtakunnallisissa vaaleissa työ on siirtynyt yhä enemmän pois puolueosastoista tukiryhmien ja valtuuskuntien käsiin. Eduskuntavaaliehdokkaiden tukiryhmissä toimi satapäin ihmisiä, mutta olemmeko muistaneet pitää heidät mukana vaalien jälkeenkin? Houkutteleeko järjestömme mukaan toimimaan? Tukeeko puolue riittävästi perusjärjestöjen toimintaa?

Perusjärjestön pyörittämisessä on huolehdittava tietyn byrokratian hoitamisesta. Pienille puolueosastoille jo selviäminen pelkistä velvollisuuksista voi olla tuskaista, eikä muuhun toimintaan riitä energiaa. Toisaalta vanhat riidat saattavat estää sen, että voitaisiin harkita yhdistymistä naapurikylän yhdistykseen ja saada näin energiaa keskitettyä muuhun kuin vuosikokousten pitämiseen. On mietittävä, miten puolue voisi tukea tätä ihan perustyötä ja saada siihen uutta puhtia.

Järjestökentän ikääntyminen näkyy auttamatta toiminnassa. Uusia voimia ei kaikkialla saada samaa tahtia kuin vanhoja aktiiveja siirtyy sivuun. Tämä lamauttaa. Kunnallisvaalien aikaan jäsenmäärää saadaan yleensä kasvatettua normaalia nopeammin, mutta pitää myös muistaa pyytää liittyneet mukaan toimintaan jatkossakin, eikä jatkaa eteenpäin vain tuttujen ja turvallisten kanssa. Kun näitä uusia toimijoita uskalletaan ottaa aktiivisesti mukaan, huomataan todennäköisesti, että heillä olikin jotain annettavaa toimintaan. Ja jälleen järjestömme kehittyy.

Samaan aikaan, kun puolue on keskittynyt nettisivujen, facen ja twitterin kehittämiseen, painimme kentällä, jotta löytäisimme joka puolueosastosta edes yhden toimijan, joka säännöllisesti lukee sähköpostia. Osassa puolueosastoja pöytäkirjatkin kirjoitetaan vielä käsin. Verkkomedian hyväksikäyttö on perusteltua uusien aluevaltauksien tekemisessä, mutta pelkään pahoin, että tässä huumassa suuri osa jäsenkunnastamme on jäänyt täysin paitsioon.

Osaan toimijoistamme on iskostunut ajatus, että vain suurilla ja näyttävillä tapahtumilla on merkitystä. Kyllä Kolmen sepän patsaan kulmilla liikkuu väkeä hieman eri tahtia kuin Oripään Salella, mutta molemmissa näkyminen on välttämätöntä. Emme voi lähteä oletuksesta, että paikalle pitää mennä vain, jos saamme riittävästi kuulijoita. Kaikissa vaaleissa jokainen ääni on ansaittava uudestaan ja jokainen kivi käännettävä. Ei tapahtuman koko tee siitä merkityksellistä, vaan itse tapahtuma.

Paavo Väyrynen todisti tammikuussa sen, miten jalkatyöllä on merkitystä. Pekka Haavisto puolestaan sen, miten ilmiöitä verkkomaailmassa luodaan. Olisiko näiden kahden harmonia se, millä SDP nousee uuteen kukoistukseensa?