Saija Karnisto-Toivonen

Blogi

Mistä löytyy lääke?

SDP koki eduskuntavaaleissa selkeän tappion. Suomen kansa antoi selkeän valtakirjan porvaripolitiikalle. Vaikka SDP olisi kutsun käydessä ollut valmis hallitusvastuuseen, koen nyt neuvottelevan hallituspohjan heijastavan parhaiten vaalien tulosta. Meidän vaihtoehtomme ei kelvannut valtaosalle kansasta, eikä loppupeleissä myöskään tulevalle pääministerille Juha Sipilälle. Vaalien ainoa valopilkku oli nuorten menestyminen vaaleissa. Naisten menestymisestä en jaksa ihan samalla tavalla iloita, sillä tuloksessa näkyy selvästi miesten valuminen jonnekin muualle.

Pieleen on varmaan mennyt moni asia matkan varrella, vaikka onnistumisiakin on viimeisiin vaikeisiin vuosiin mahtunut. Kevään 2014 puheenjohtajavaali jätti puolueeseen haavoja, jotka eivät ehtineet ennen eduskuntavaaleja saada päälleen edes kevyttä arpikudosta. Pinnan alla kytee yhä, mutta rehellisesti toivon matkan voivan jatkua ja vaalien jälkeen auki revittyjen haavojen parantua. Vain siten voi puolueemme nousta uuteen kukoistukseensa.

Suurin ongelma puolueen nykytilalle ei ole nähdäkseni johdossa, vaan järjestökentässä, joka on monin paikoin niin rampautunut, että vain välttämättömin saadaan hoidettua. Se on ymmärrettävää. Aktiiviväki ikääntyy ja tuoreita voimia on vaikea saada tänä päivänä mukaan. Moni puolueosasto on käytönnössä toimimaton, koska toimijoita ei vain ole. Näiden järjestelmällinen läpikäyminen olisi aivan akuuttia, jotta voimavarat saadaan keskitettyä olennaisempaan kuin syys- ja kevätkokousten läpivientiin.

SDP on tottunut siihen, että kun mukaan tullaan, polku kulkee demarinuorista wanhoihin tovereihin katkeamatta. Meillä on ongelma sietää sitä, että tänä päivänä kiinnostus voi olla projektiluontoisempaa. On vaikea ymmärtää, että joku haluaa olla mukana vain eduskuntavaalikampanjan tukijoukoissa tai järjestelemässä liikuntapäivää. Ongelman muodostaakin siis se, miten saamme nämä projektiluontoisesta toiminnasta kiinnostuneet tulemaan mukaan uudestaan. Kukaties voisimme aktiivisesti kehittää heidän kauttaan toimintaamme siten, että mukaan tarttuu taas uusia toimijoita.

Jäsenistömme on tottunut vaikuttamaan järjestön kautta. Nykypäivän rytmissä järjestökoneistomme on auttamattoman hidas. Mikäli kuntapolitiikassa akuutisti päätettävänä oleva asia pitäisi viedä kirjojen ja vanhojen käytäntöjen mukaan läpi koko koneiston tarkoittaisi tämä vähimmillään viittä kokousta(puolueosaston johtokunta, puolueosaston kokous, kunnallisjärjestön hallitus, kunnallisjärjestön edustajisto, valtuustoryhmä). Kokoonkutsumisaikoineen tähän menisi äkkiä kaksi viikkoa. Lisäksi on todettava, että usein kokouksissa istuu monta samaa kasvoa. Turhauttavaa, aikaavievää ja auttamattoman elänyttä.

Vaikka arvostan järjestöä poliittisen linjan vetäjänä, on pakko avata uusia tapoja tehdä asioita. Kaukana ovat ne ajat, joissa saapuneiden kirjeiden lukeminen oli osa puolueosaston kokousta. Salossa olemme ratkaisseet avaamalla valtuustoryhmän kokoukset kaikille puolueen jäsenille. Toki sinne ovat tervetulleet myös ne, jotka ovat kiinnostuneet paikalliseen sd-politiikkaan sanansa sanomaan. Järjestelmä on toiminut hyvin ja edustajisto pitää edelleen kokouksensa tarvittaessa. Lisäksi toimimattomienkin puolueosastojen jäsenille on luotu suora yhteys valtuustoryhmään ja päätöksentekoon.

Sosialidemokraateille, jos kelle, sopii huonosti maine kabinettipäätösten tekijänä. Haluaisin nähdä meidät avoimuuden ja keskustelun edelläkävijöinä, mutta valitettavasti edelleen elää kuvitelma punaisen talon päätöksistä, joita sitten oli noudatetteva vaikka henki menisi. Vaikka ryhmäpäätökset nousevat omassa arvoasteikossani korkealle, haluan ymmärtää myös asian toista puolta. Kun katto on korkealla ja seinät leveällä, joukkoomme mahtuu paljon ajatuksia. Tärkeintä on se, että jokainen jakaa arvomaailmamme. Miksi muuten olisimme mukana tässä puolueessa?

Vuoden 2007 vaalitappion jälkeen SDP jäi rypemään tappioonsa ja perustettiin totuuskomissiokin. Nyt ei pidä tehdä tätä virhettä. Puolueen on asemoitava itsensä oppositiossa siten, että hallituksen politiikan haastaminen on mahdollista. Antti Lindtman on kyllä persoonana loistava tähän tehtävään. Lisäksi järjestötyön on uudistuttava. Nyt on jo viimein sen aika. Paljon on puhuttu, paljon on jäänyt tekemättä. Uudistunut SDP on järjestökentältään erilaisia tilanteita sietävä, riidaton kuin puheensorinasta täyttyvä suurperheen illallinen, jossa väitellään lujasti, mutta lopulta lähdetään yhtenäisenä kohti seuraavaa päivää.