Saija Karnisto-Toivonen

Blogi

Nollasummabudjettia ja arvovalintaa

Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi Salon sairaalan synnytysosastolle määräaikaisen jatkoluvan vuoteen 2017. Uutinen on hyvä salolaisten synnyttäjien, osaston työntekijöiden ja lastenosaston kannalta, mutta kuntapäättäjänä asialla on toinenkin puolensa, joka ei ole yhtä valoisa.

Synnytysten jatkuminen tarkoittaa tänä vuonna 700 000 euron lisäkustannuksia ja ensi vuodelle 1, 2 miljoonaa. Koko lisäkustannus kaatuu Salon kaupungin maksettavaksi. Tämä summa pitää siis kaivaa esille jostain muualta, koska budjetin kanssa pelataan nollasummapeliä. Sopeutustarve on tällä hetkellä 10 miljoonaa euroa(jaettuna kolmelle vuodelle) ja tämä lisälasku päälle puhutaan siis liki 12 miljoonan potista. Mistä tämä sitten otetaan?

1,2 miljoonaa riittää seuraaviin toisilleen vaihtoehtoisiin menoihin:

* 24 sosiaalityöntekijän palkkaan(vuosikustannus 49 000 €/hlö)
* 32 perhetyöntekijän palkkaan (vuosikustannus 37 000 €/hlö)
* viiden kolmiopettajaisen alakoulun ylläpidon vuosittaisiin kustannuksiin. (Kouluverkkoselvityksessä neljän alakoulun lakkauttaminen olisi tuonut maksimissaan 930 000 € säästöt)
* ylläpitää yhdeksän kuukautta kaupungin koko nuorisotoimea, kun vuosikustannukset ovat bruttona 1, 59 miljoonaa euroa.
* maksaa yli kymmenen(10,9) vuotta avustuksia urheiluseuroille, mikäli avustusten euromäärä säilyy nykyisessä 110 000 eurossa.
* koko lähikirjastoverkon ja molempien kirjastoautojen ylläpitoon vuodeksi.
* 24 vuoden nuorten kesätyöllistämistukeen yrityksille.
* torialueiden ylläpito 14 vuoden ajaksi(kustannus 81 500 €/vuosi)
* päiväkotien ja liikuntapalveluiden kiinteistöjen puhtaanapitoon vuodeksi, jos tilat säilyvät nykyisellään.
* yksityistieavustusten maksamiseen 3, 5 vuoden ajalle, jos avustussumma pysyy tämän vuoden tasolla(331 370€)