Tarina

Kuka Saija?

Olen salolainen poliitikko, vaimo ja äiti. Riko-poikani on reipas vitosuokkalainen. Aviomies Jukka touhuaa jalkapallon parissa.

Salossa toimin aktiivisesti kunnallispolitiikassa kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Mistä ponnistan?

Olen syntynyt, kasvanut ja asunut Salossa lähes koko elämäni. Välillä olen poikennut haistelemassa maailman tuulia Ruotsissa ja Espanjassa. Työväenaatteen olen perinyt lapsuudenkodistani, jossa luin Turun päivälehteä jo alakouluikäisenä.

Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1999 Laurin lukiosta. Vaikuttaminen on ollut ajankohtaista jo silloin ja olin mukana tutor-toiminnassa sekä koululehden toimittajakunnassa. Kaverini kutsuivatkin minua leikkimielisesti aktivistiksi.

Koulussa kielet ja historia kiinnostivat matematiikkaa ja fysiikkaa enemmän. Elämäni lyhimmän esitelmän olen pitänyt fysiikan tunnilla Albert Einsteinista. Esitelmä oli yhden lauseen mittainen. Fysiikan opiskeluni jäi yhteen kurssiin, mutta kieliä luin sitäkin enemmän. Sujuvasti taittuvat edelleen ruotsi, englanti ja espanja, saksalla tulen toimeen ja venäjäksikin hallitsen muutamat lauseet.

Parhaillaan viimeistelen kuntien omistajaohjaukseen liittyvää valtiotieteen graduani Åbo Akademissa.

Mitä tänään?

Korona on värittänyt viime vuotta enemmän ja vaikuttanut monien elämään isosti. On tärkeää, että kriisin jälkeen olemme kunnissa valmiit auttamaan niitä, joihin kriisi on jättänyt sellaiset jäljet, ettei niistä enää omin voimin selviä. Erityisesti lasten ja nuorten tukeen ja jaksamiseen pitää kiinnittää erityistä huomiota tulevina kuukausina.

Tämän hetken haaste on inhimillistää tehokkuuden jäytämää yhteiskuntaa, jossa monella on paha olla. Meillä poliitikoilla on tässä iso rooli. Päätöksissä tulee aina huomioida niiden vaikutukset laajemmin kuin vain numeroiden valossa. Toimivat kuntapalvelut ovat hyvinvoinnin perusta. Salon tulee panostaa palveluidensa laatuun ja saatavuuteen.

Uskon Salon vahvuuksien: sijainnin, osaamisen, tulevaisuususkon, vahvojen kylien sekä palveluiden voimaan kilpailuissa asukkaista. Meidän tulee luoda toivoa, ei maalata uhkakuvia. Arjen sujuvuus ja elinvoimainen kaupunki ovat sellaisia valtteja, joiden varaan me voimme rakentaa.

Työ Salon politiikassa on haastavaa ja mielenkiintoista. Kauden 2017-2021 olen saanut johtaa Salon kaupunginhallitusta. Se on minulle suuri kunnia.