Saija Karnisto-Toivonen

Blogi

Tehokkuus, tuloskortti ja tarina

Kävimme viikonloppuna risteilemässä ja avaamassa Taimelan Katjan vaalikampanjaa. Seminaaripäivän aikana Annu Palmu luennoi meille johtamisesta ja siitä, mistä löytyisi voima ja viisaus tehdä päätöksiä.

Annun ajatuksissa oli paljon yhteneväisyyksiä omiin viime aikojen pohdintoihini. Tämän päivän yhteiskuntaa ohjaavat täysin muut tekijät kuin inhimillisyys tai oikeudenmukaisuus. Tehokkuuden tavoittelu on mennyt siihen pisteeseen, että tehokkuutta ei enää toiminnalla saavuteta. Tulos on sutta ja sekundaa, kun ihminen on jäänyt tehokkuustavoitteiden jalkoihin.

Numerot. Ne ovat helppoja. Ne ovat mutkattomia. Niiden kautta on helppo johtaa toimintaa. Asetetaan numeerinen tavoite, joka saavuttaminen joko onnistuu tai ei. Sitten mietitään jatkoa. Lomautetaan, irtisanotaan, tehostetaan, jotta asetettu tavoite saavutetaan. Usein unohtuu, että ihminen on siellä välissä tätä tavoitetta tekemässä.

Salon kaupungissa mielenterveysongelmat ovat valtavan iso kakku sairauspoissaolojen syystä. Onko tehokkuuden tavoittelu kääntynyt itseään vastaan, jos yhä useampi uupuu työkuormansa alle? Pitäisikö antaa tilaa hengittää?

Viime viikot olen perehtynyt kaupungin talousarvioon ja siinä sivussa tuloskortteihin. Saan tuloskorteista melkein ihottumaa. Tehokkuutta pyritään hakemaan myös kaupungin toimissa. Ainoat selkeät tavoitteet ja toimenpiteet ovat niitä, joita voidaan mitata numeroilla(veroprosentti, vuosikate, päivähoitoyksiköiden minimikoko). Muutoin tuloskortit ovat tasolla kehittämisen kehittämistä sekä korostamista, aktiivisuutta, sitouttamista sekä määrittelyä.

Tuloskorttien ongelma on nähdäkseni siinä, ettei niiden tavotteita pysty mittamaan. Miksi asetetaan mittareita, joista tarkastuslautakunta pääsee taas tilinpäätöksen yhteydessä toteamaan, että ei voi mitata. Siksikö, että muunlainen toimintatapa voisi olla liian iholla, liian inhimillinen?

Esitin eräässä palaverissa Rauman ja Espoon kaltaisen tarinan tekemistä myös Salon kaupungin strategian pohjaksi. Nähdäkseni tällaisella tarinalla strategista tulee ymmärrettävä, sen valmistelu on osallistavaa myös kuntalaisiin päin ja pääsisimme eroon tästä kehittämisen kehittämisestä. Minulle tarina on ihmisläheisempi tapa kuvata kaupunkia kuin kapulakielinen strategia. Ajatukseni tyrmättiin tuossa palaverissa virkamiesten osalta täysin. Se on kuulemma ihan liian hankala ja vaativa prosessi, eikä millään muotoa voi korvata strategiaa.

Jatkan vakuuttamista. Työllistämistoimetkin ovat lähteneet liikkeelle uudella höyryllä vajaan kahden vuoden jankuttamisen jälkeen. Ehkä siis ennen seuraavia kuntavaaleja tämä toinenkin projekti lähtee liikkeelle.