Saija Karnisto-Toivonen

Blogi

Uimataitoinen

Jutta Urpilainen valittiin SDP:n puheenjohtajaksi 2008 melkoisella positiivisella pöhinällä. Sitten puolueväki poistui taka-alalle. Heitettiin tyttö veteen ja katsottiin, pysyykö pinnalla. Pysyihän se. Kasvoi entistä vahvemmaksi ja päättäväisemmäksi.

Yksin vedessä räpiköinyt tyttö on noussut yhdeksi Euroopan arvostetuimmista poliitikoista. Pohjalaisella sisulla hän puolustaa Suomea ja suomalaisia. Vaikeana aikana valtiovarainministerin salkku ei ole kevyt kannettava, mutta Jutta kantaa sen selkä suorassa. Olemmeko me suomalaiset demarit liian lähellä nähdäksemme tämän?

Hallitusvastuussa on jouduttu vaikeiden päätösten äärelle, mutta sosialidemokraatit ovat saaneet läpi myös paljon omia tavoitteitaan: vanhuspalvelulaki on vihdoin säädetty, nuorisotakuu tullut voimaan, sosiaaliturvaa korotettu historiallisesti jne. Toki on ymmärrettävää, että Suomen asioiden hoito on vienyt aikaa puolueen johtamiselta, mutta mitä olisi tapahtunut, jos SDP ei olisi hallitus vastuussa. En uskalla edes ajatella.

Osa puolueväestä kaipaa nyt muutosta. Minulle ei ole täysin selvää, mitä muutosta. Mikä olisi se yksi konkreettien asia, joka muuttuu puheenjohtajaa vaihtamalla? Todella. Lähteekö SDP hallituksesta? Hoitaako joku muu valtiovarainministerin pestin Juttaa paremmin? Mikä on se ratkaiseva askel, joka muuttaa puolueen suunnan?

Tämän ajan iso ongelma on siinä, että puolueessa tulisi muistaa aina myös omien tavotteiden asettaminen. Siis tulevaisuuteen katsominen. Ei hallitusvastuu saa estää meitä haaveilemasta paremmasta huomisesta. Mutta tähän ei tarvitse vaihtaa puheenjohtajaa.

Puolue ei ole yhden naisen tai yhden miehen show. Se on kansanliike ja on jokaisen peiliin katsomisen paikka, jos kannatuslukuja halutaan nostaa. Mitä minä voisin tehdä paremmin? Millä minä voisin auttaa puoluetta?
Toverit, täältä vielä noustaan. Se on varma. Toukokuussa minulla ei ole äänioikeutta. Minulla on kuitenkin oikeus mielipiteeseeni. Jutan puolesta, ei Anttia vastaan.